Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että olen koko luokani ainoa oppilas, joka panostaa. En tiedä. Ja tunnen itseni kovin ernuksi, joka ei tosiaan ole paha asia ollenkaan.
Valitin siskolleni, kuinka vihaan kymmenen aamuja, koska tahdon mennä jo yhdeksään. Valitin myös kuinka surkeita yhteen loppuvat päivät ovatkaan, sillä tahtoisin olla koulussa kolmeen asti.
En viestitä tällä, että minulla olisi huono olo olla kotona, tai muuten kurjaa. Päinvastoin, aloin juuri lukemaan 'Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset'-kirjaa. Häpeäkseni minun täytyy myöntää etten ole sitä aiemmin lukenut, sillä otin sen kuudennen luokan alussa pulpettikirjaksi, enkä osaa lukea koulussa.
Tällä hetkellä asia, joka tekee minut ärsyyntyneeksi ja hieman surulliseksikin, on se, että kouluni täyttää huomenna viisikymmentä vuotta. Juhlaan tietysti ollaan jo valmistauduttu luoja-tietää-kuinka-kauan, mutta viime viikkoina se on näkynyt selvimmin. Äidinkielen tunnit ovat jääneet pois, sillä "koulu loppuukin tänään jo yhdeltä", tai sitten sen takia että käsityöntuntien jälkeen lähdetäänkin suunnistamaan.
Tänään jopa englannintunti vietiin minulta käsistä, eikä se nostattanut mielialaani yhtään.
Lisäksi olen huomannut, että eräs poika luokaltani katsoo minuun kovin usein. En tiedä miten tähän suhtautua, sinänsä sen ymmärrän koska olen milteipä ainut luokaltani joka jaksaa kohdella häntä ihmisenä, jolla on tunteet. En käske häntä pitämään päätänsä kiinni, vaikka huutelu välillä ärsyttää, enkä hauku häntä. Mutta se on vain normaalia minulle, sillä olen saanut kokea miltä se tuntuu, enkä tahdo kenenkään muun sitä kokevan.
Kuvaamataidon tunnit ovat osoittautuneet mukaviksi, vaikka vieläkin opettaja hieman risoo. Ja se kuinka kaikki kertovat jatkuvasti kuinka hyvä olen piirtämään. Kun siihen on tottunut se oikeastaan ainoastaan vain jaksaa ärsyttää. Stop saying it, I'm not so great.
Ehkä tuntien mielekkyyteen vaikuttaa se, kuinka olen asennoitunut niihin. Yritän tehdä jokaisesta tehtävästä Potter-liitteisen, tai Divergent-liitteisen. Aina se ei tietysti onnistu, eikä sekään edes haittaa.
Kaiken tämän keskellä silti tuntuu etten osaa. Kaikki on siinä 'keskinkertainen' kategoriassa. Jos saan plussan Wilmaan jostakin aineesta, tuntuu siltä, että olisi hyvä ratkaisu mennä huutamaan opettajan nenän eteen etten ansaitse sitä.
En osaa enää olla kiitollinen.
-SH
