Olen paska ja teen toisenkin päiviyksen tälle päivälle

As you might can see from the prior update, there was so much Nora today. I'm not going to deny anything.
 'Cause yes, I have a little crush on to her.
 She's dating someone in our school.

She's just so damning nice and she didn't react any badly to that fact my dad is a priest.
Ai onko Rauli sun isäs? Miksen mä tiennyt?
When everyone else is just freaking out or bullying me about my dad's task.

You was right.
I was wrong.
So hold on tight
'Cause I'm gonna fight

I'm not going to let you go
Like all the others
I don't care you don't know
'Cause maybe
Yeah maybe
There'll be day
I'll tell ya everything

So hold on tight
'Cause so do I
I'm not going to let you slip away
Like all the others

Okei joo, ehkä mä alan joku kaunis päivä väsäämään lauluja.
   Mutta, kuten joskus mainitsin, ajattelin etten minä aio elätellä turhia toiveita tai mitään. Ajattelin elää sen kanssa kuin Nora olisi kuka tahansa. Mutta ryhmäyttämispäivä vei siitä sen kaiken idean.

Tämä tapahtui:
t.A.T.u. - All the things she said
Tämän olisin toivonut tapahtuvan:
t.A.T.u. - All about us

Maybe I'm too dramatic. I don't care.

Oh, and btw, thanks to Jadie. About those songs. She linked me All about us, and that's how I found t.A.T.u.

Ja tajusin jotain hienoa; minulla on samat nimikirjaimet kuin Sherlock Holmesilla. Tai olenhan sen tajunnut jo ennenkin, mutta taas vaihteesta se iski mieleen.

-SH

Ryhmäyttämispäivä tuhosi järkevänä pysymisen tavoitteeni.

Joten, meillä oli tänään ryhmäyttämispäivä. Kyllä, vasta tänään. Oli hienoa.
 Ja vaikka vannoin eilen itselleni ettei tästä päivityksestä tule samanlainen, turha ja liian ykstyiskohtainen, taitaapa tulla koska oli vain niin hienoa.

Aamulla koin todella positiivisen yllätyksen. Karokin pitää 1D:stä. Olin kuudennella täysin yksin bändin kanssa. Koko bussimatkan sitten kuuntelutin Karolla kappaleita joita hän ei ollut kuullut, näytin kuvia kännykästäni, ja lähettelin kaikkea.

Toukolan leirikeskuksella hyvä fiilis laantui. Meidän automme oli pihassa. Isä oli sanonut minulle, ettei hän tulisi sinne. Nyt hän kuitenkin oli siellä. Pääsin siitä kuitenkin yllättävän hyvin ylitse.

Ensimmäisinä leikimme normaaleja nimileikkejä, ja muodostimme janan aina erilaisin kriteetein. Puhuimme ikään kuin sirkus-teltan -sellaisen värikkään-, katon alla nuorisokeskuksista, eikä edes haitannut että farkkuni olivat sen jälkeen ihan hiekassa. Aki päätti että toinen nimeni on Sakari, koska se alkaa s:llä enkä suostu kertomaan sitä.
  Sitten meillä oli random-ryhmissä tietokisa koulustamme. Paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkia ulkona olevalla nuotiopaikalla. Hiuksissani on vieläkin vähän vaahtokarkkia. Joka on kovin ikävää sillä kävin juuri eilen suihkussa...

Parhaus kuitenkin alkoi sen jälkeen, kun menimme istumaan keinuun ja kaikki änkesivät sinne, toistensa syliin. Koska kaikilla muilla oli kylmä. Olen tullut tulokseen, ettei lämpö-aistini toimi kuten kuuluisi, koska en palele kolme-neljäsosaa housuilla edes talvella. Tosin tulen kipeäksi, joten en saa kulkea niillä talvella.
   Meidän piti tehdä kaksi jonoa: toiseen tytöt, toiseen pojat. Jako kahteen. Jollain ihmeen kaupalla saimme sekaannuttua niin, että lopuksi kun kakkosjoukkue, jossa olin, koottiin yhteen, meitä oli yksitoista. Toisia oli seitsemän. Ops.

Me menimme ensin isän mukaan, (vaikersin koko matkan ajan 'en mä halua'-soopaa). Saavuttiin venevarastoon. Kaikki ottivat pelastusliivejä tohinalla, mutta koska Nora ei ottanut, en minäkään. Sitä paitsi, olen jo melonut, enkä ole siinä kovin hyvä. Ja meillä on kumivene mökillä.
   Kävelimme rantaan, ja Nora kysyi eikö kukaan muu tosiaan jäänyt kuivalle maalle, jolloin minä sanoin että jäisin myös, ja nostin kättäni jolla lepäsi Jonnan takki. Noran ilme kirkastui heti.
 Sitten sä olet mun lämmittäjä sen ajan!
Kävelimme siis rantaan Nora käsivarteeni tarrautuneena. Ai että olinko punainen? ..Mahdollisesti.

Istuimme väärinpäin olevalle kanootille, kun muut käänsivät omiansa ja alkoivat tekemään lähtöä järvelle. Isäni ja opinto-ohjaaja menivät soutuvenellä. Sitä häpeän määrää kun isä hyppäsi sinne mahallensa, koska ei tahtonut kastua.
   Kysyin Noralta tahtoiko hän minun farkkutakin, hän oli aivan kylmissään. Minulla oli lämmin, mutten tiedä miksen pidä siitä tunteesta. Olo helpotti heti kun sain takin pois. Viileä mieluummin kuin lämmin.
  Nora otti myös Jonnan takin, mutta koska farkkutakki oli siskoni vanha, se oli kovin iso, joten Nora laittoi Jonnan takin alle, ja siihen päälle farkkutakin.
 There was a good thing and a bad thing. Good thing: Nora wasn't cold anymore. Bad thing: she didn't take my arm into hers anymore, 'cause she wasn't cold anymore.

Iida ei tahtonutkaan mennä melomaan, ehkä sen takia että minäkin jäin rantaan, joten hänellä ei olisi ollut paria. Joten hän istui kanotin päällä myös. Juttelimme kolmistansa -tosin enemmänkin kahdestaan, Iida ei oikeastaan paljoa puhunut- sen kanotin päällä kaikkea kivaa. Tekstareista, puhelinnumeroista, randomeista asioista ja niin edespäin. Jossain vaiheessa kun oli hiljaista, nojasin käsiini taakse sillä tavalla kuten leffoissa joskus, ja tokaisin että minulla on ikävä Jonathania, Idaa, Titsua, Sofiaa. Ja Nukkista. Kukaan ei sanonut mitään hetkeen. Sitten,
 Niin keitä sulla on ikävä?
Minä en oikeastaan edes tiedä, miksi se oli niin mukavaa että Nora kuunteli mitä minä olin sanonut, ja sen, että olin kesässä Suomimiitissä jossa oli kaikkia ihkuja ihmisiä ja että minulla oli heitä niin kovin ikävä.

Ihmiset alkoivat purkautua kanooteistansa, ja pojat tulivat siihen ja kokosivat kaikki yksissä tuumin pelastusliivinsä Noran päälle, niin että hänen päänsä tuli pään-reiästä. Tosin koska kaikki pojat tekivät näin, lopuksi vain Noran päälaki näkyi. Minun oli pakko ottaa tästä kuva. Tosin koska lupasin Noralle laittaa sen facebookiin, en laita sitä blogiin, sillä jos joku tekisi google-haun sen kuvan perusteella hän saattaisi löytää tähän blogiin, eikä se todellakaan ole sitä mitä minä haluan.

Karkasimme taas istumaan sille samalle penkille, kun Nora oli antanut Jonnan takin takasisin hänelle. Reiska(on nimi millä Nora häntä kutsuu) istui Noran sylissä, ja Nora pyysi minua istumaan Karon syliin, koska Karo istui Noran vieressä, joten Noralle tulisi lämpimämpi. En sitten ole varma toimiko tuo teoria, tai oliko se tosi. Jokatapauksessa istuimme siinä, kunnes luokkamme tukioppilaat huutelivat meitä tulemaan pelaamaan polttopalloa.
 Emmi! Tykkäätkö mun farkkutakista? Se on Suvin!
 Nora tykkäsi esitellä farkkutakkia kaikille siitä lähtien.
 Ensimmäisellä kierroksella ensimmäisten joukossa tappio, toisella toiseksi viimeinen. Nora voitti toisen kierroksen.

Menimme sisälle, koska Nora kinusi sitä Emmiltä. Menimme sisällä ensin Peiton pudotusta, ja sen jälkeen Ninjaa pari kierrosta. Minä ja Nora, molemmat tipuimme aika alussa. Kysyin Noralta minkälaista musiikkia hän kuuntelee.

Yllättävästi tämänkin jälkeen menimme istumaan siihen keinuun taas. Tällä kertaa istuin Iidan sylissä vähän aikaa. Näin myöhemmin ajateltuna taisi olla aika ihme että se sama keinu oli aina vapaana kun menimme siihen.

Loppuhartauksen jälkeen -ja voi kyllä, isäni piti sen, ja näytin varmaan siltä että alkaisin itkemään kun jouduin pidättämään nauruani kokoajan koska vieressäni istuva Nora- aloimme odottelemaan bussia. Nora ja Reiska leikkivät Ninjaa, läimivät toisiansa, ja tappelivat. Nora yritti komentaa Reiskaa kiipeämään puuhun, ja kävelemään koululle kun muut menevät bussiin.
 Okei. Saanko mä lähteä nyt?
 Et. Kun vasta sitten kun me ollaan jo bussissa.

Kun me pääsimme vihdoin ja viimein koululle, menimme heti syömään. Tosin Nora tuli hieman myöhemmin koska hän kävi etsimässä koulusta viisi ihmistä joita halasi. Jollain tapaa hän sai minut myös hakeaan lisää ruokaa kanssaan, jota en ikinä tee, koska olen niin pirun hidas syömään. Nora kuitenkin odotti minun syövän loppuun ennenkuin lähti. She's very nice.
Ai niin, ja sen takia mainitsin että kysyin Noralta tämän musiikkimakua, koska ruokailussa Iida kysyi randomisti sitä samaa, ja katsoimme Noran kanssa toisiimme ja repesimme. Ylivetoa!

Viimeiset kaksi tuntia olivat KivaKoulua, josta en erityisemmin perusta. Paitsi tänään silloin kun piti laittaa käsi sen ihmisen olan päälle joka on meidän luokassamme se ja se ihminen. Minut olisi lähetetty ainakin edustamaan luokkaa 7c ulkomaille, olen hyvä kuuntelemaan, olen luokkamme kirjoittaja, olen hyvä piristämään ihmisiä kun he ovat maassa, ja muuta mukavaa.
 Näistä puoletkaan eivät ole tosia, mutta minkäs teet kun he eivät tunne sinua.

Erittäin paljon Noraa tänään siis.

I made a huge mistake, or a change to better ...And then the happy-happy-wohoo life goes on

//I know. These are just excuses about why what I did would be deserved. And anyone of you can hate me as much as you want. I am selfish.Sometimes I have to be.
_

Minulla oli tänäänkin awesome päivä koulussa. Rose oli kipeänä, ja myöhästyin viitisen minuuttia äidinkielentunnilta, joka on yksi suosikkiaineistani, mutta silti. Ruokailussa Jonna vitsaili, että auttaa Iidaa syömään, ja lopuksi Iida yritti komentaa häntä syöttämään itseään. Se ei tosin onnistunut, koska Jonna kaatoi vahingossa haarukallisen Iidan päälle, ja haettuaan paperia pakeni paikalta.
   Ruoka-välitunnilla, joka on pakollinen ulkovälitunti meidän koulussamme, Jonna, joka istui surkuudekseen Iidan vieressä, yritti nojata Karoon kokoajan niin ettei Iida tekisi hänelle mitään pahaa. Tämä taas johti siihen, että Karo, joka istui kulmalla, tipahti penkiltä.

Kemian kaksoistunneilla luokanvalvojamme yritti käsitellä kanssamme homogeenisiä seoksia, ja heterogeenisiä seoksia. Siitä tuli tuskin mitään, sillä luokan pojat nauroivat kokoajan, ja minä, surkea pokanpitäjä kun olen, nauroin mukana. Ei siinä edes ollut mitään hauskaa. Ainakaan kovin hauskaa.
 Don't misunderstand me, It is totally okay to be homosexual.
Mutta juu, te ette olleet sillä tunnilla, te ette tienneet millaista se oli, kun yksi Lari päästä kiljahduksen ja naurahduksen välimuodon aina kun opettaja sanoi 'homo' tai 'hetero'. Varmaan parhaat kemiantunnit ikinä.

Ja Lari on tosi söpö. Ei ehkä fyysisesti, mutta kun se on sellainen avuton huutelija joka ei ymmärrä matikasta tai kemiasta mitään.

Joustolla kävelimme Iidan kanssa Halppikselle päin, mutta käännyimme takaisin hieman puolenvälin jälkeen. Ei meillä ollut mitään aikomusta käydä siellä, tulimme vain Tomia vastaan, sillä Iida sanoi ettei hänen tarvi ostaa mitään kun hän saa Tomilta. Eikä minulla ollut mitään tarvetta saada karkkia, jynssäsin ksylitolipurkkaa nörttinä. Olen löytänyt ne taas, jee.
  Sitten kävelimme takaisin koululle, Tomi otti meidät kiinni pyörällä, ja kysyi minkä takia me kävelimme sinnepäin ja käännyimme sitten. Hajosin totaalisesti kun Iida kertoi meidän tulleen vain sitä vastaan.

Loppujouston istuimme yhdessä isossa pöydässä, Iida, Lari, Vili, Karo, Tomi ja minä. Kaikki kinusivat Tomilta karkkia, paitsi minä, joka kirjoittelin jotain Sherlock/John:ia ihan kikseissä. Iida yritti kurkkia olkani takaa, ja annoin sen pikku kirjasen hänelle suosiolla.
Ootko sä keksinyt tän kaiken ite?
Aloin selittää jotain kuinka hahmot tietysti olivat Sir Arthur Conan Doylen, mutta että kyllä, tekstin olin tuottanut aivan itse.
Susta voisi tulla kirjailija.
 Pienet asiat voi tehdä hyvästä päivästä vieläkin paremman < 3

~Under the light tonight, you turned around, and you stole my heart~

The only difference while you look at my other crushes, is this:
 This time I'm not going to wait you to take mine.
 I'm just waiting you to return the Heart you stole.
 'Cause you won't be the girl of my dreams.
 'Cause you don't want to be her.
 I know that, and that's okay.

Ehkä minusta voisikin tulla joskus lyriikoiden kirjoittaja.

Elämäni kiertokulku pelkistettynä sekä sekoilua koulussa

Elämäni, ilman yksityiskohta ja suuria muutoksia, menee suunnilleen näin parista kuukaudesta toisiin.

Istun nurkassani. Laulan korkealta, kovaa ja epävireisesti ja kirjoitan, näen unia. Oma pieni pallo, jonka sisällä olen. Sitten siirryn nurkasta hieman syvälle huoneeseen. Löydän piikin joka poksauttaa pallon. Tipun lattialle ja näen kaiken ilman vaaleanpunaista seinustaa. En pysty liikkumaan. Jonkin ajan kuluttua saan palloni takaisin ja vetäydyn nurkkaan märehtimään maailman menoja. Unohdan ne.
 Sama kuvio toistuu jatkuvasti.

Tämä piikki, johon törmään, on blogi/päivitys/julkaisu, mikä tahansa, joka usein kertoo mitä mieltä ihmiset ovat minunlaisistani. 'Minunlaiseni' tarkoittaa monia asioita, kun on kyse minusta. Se tarkoittaa homoseksuaalia, feministiä, Lourry-shipperiä, fanityttöä. Montaa asiaa noiden lisäksikin.

Olen rikkonainen lyhyen ajan, ja sen jälkeen työskentelen kahdesti kovemmin. Tätä ei kyllä näe miltei kukaan, sillä en ikinä saa luomuksiani valmiiksi. Jos saan, en julkaisu kuntoon.

And that's why.


Se siitä. En tahdo tästä angst-sävyistä päivitystä.

Ihminen jonka kanssa olen yleensä koulussa, joskaan en pidä hänestä, oli tänään pois koulusta. En vaivautunut tekstaamaan miksi. En vain ollut kiinnostunut.

Sen sijaan otin tilanteesta hyödyn irti, ja menin parin ihmisen luokse kysymään voisinko olla heidän kanssaan, kun Melissa ei ollut koulussa. Ihmisillä tarkoitan tyttöä, joka näyttää Doctor Who:n Roselta, Rosen ystävä Iida, sekä Karo, jonka on ollut rinnakkaisluokalla ala-asteelta saakka.

Ja kutsun Roselta näyttävää tyttöä Roseksi, koska en miltei koskaan kykene muistamaan hänen nimeään. Olkoonkin että muistan erittäin usein miltei keiden tahansa muiden ihmisten nimet.

Olin ehkä hieman ulkopuolinen, huolimatta siitä, etten yleensä ole heidän seurassaan, joka on ihme, sillä hestä kukaan ei seuraa samoja tv-ohjelmia, tai lue samoja kirjoja. Adam Lambert yhdistää meitä musiikin puolella. Rosen kanssa minulla on sitten yhteistä se, että kirjoitamme molemmat. Joskin Rose kirjoittaa lapsille suunnattua kirjoja mielikuvitus-ystävistä, ja minä, noh, vähän ehkä rajumpaa tekstiä.

Sain tietää asioita Rosesta ja Iidasta -,erityisesti Rosesta-, joita en vältämättä olisi välittänyt kuulla, mutta toisaalta jotka kiinnostavat minua.

Jokatapauksessa, en ollut pelkästään näiden kolmen kanssa, vaan välituntisin hengasin paljon Sallan, vuoden itseäni vanhemman tytön kanssa, joka on entisen luokkatoverinin sisko. Että sellaista. Näytin hänelle kännykästäni Harry Potter in 99 seconds-videon, joka on niin mahtava, että mielestäni jokaisen joka pitää Pottereista, pitäisi se nähdä. Lopuksi päädyin lähettämäänkin Sallalle kyseisen videon, joskin 'Twilight' -nimike bluetooth:ssa nirhaisi. Ja kyllä, olen lukenut kirjat, ja olen sitä mieltä, että ne ovat ihan mukavia, mutta toistamiseen niitä en lähtisi lukemaan.
   Ja ehkä se, etten pidä Twikuista niin paljoa, johtuu siitä että olen Potterhead.

Sain myös tietooni, että Salla katsoo DW:ta, joskin hän ei ollut kiinnostunut puhumaan kanssani kymppitohtorin parhaudesta. Ei voi mitään. Joku toinen päivä sitten.

Historian-tunnilla olin eksynyt jonnekin, eksynyt piirtämään, sillä sellaiset pienet asiat kuin:
Sä olet hyvä piirtään. Tosin et kasvoja.
pureutuu syvälle ihmiseen. Ainakin minuun. En viitsinyt kertoa Iidalle, että ne olivat vain töherryksiä, että osasin piirtää kasvoja suhteellisen hyvi jos jaksaisin. Olisi tuntunut itsekkäältä, vaikka luulinkin että olen päässyt irti siitä että jokin tuntuisi itsekkäältä.

Ja jos totta puhutaan Napoleonin valloittamat, ja valloittamattomat maat eivät ole minun juttuni.
 Historian opettajani tosin otti tämän raskaasti.
Olen parhaita luokallani, vaikka olenkin saanut vain yhden ainoan 'aktiivisen tuntityöskentelyn' Wilmaan historiantunnilta. Tämä saattaa tosin johtua siitä, että käsittelemme Ranskan suurta vallankumousta, ja tein siitä tutkielman kuudennella luokka-asteella. Nih.
Ilmari Korhonen, joka siis on opettajani, kysäisi yhtäkkiä mitä minä piirsin, ja koska miesopettaja, ei mitenkään hiljaisesti tai mukavanoloisesti. Käänsin paperin toisinpäin kun tyyppi nojautui uhkaavasti eteenpäin. Se tuli refleksistä. En edes piirtänyt mitään sopimatonta. Kai.

Korhonen selitti että jos luokan paras oppilas ei keskity niin opettaja tuntee olonsa tosi surkeaksi. Ja että jos minä en oppisi mitään niin miten kukaan muukaan voisi.

Miettikää miltä tuntui olla siinä, tuntea ettei ollut hyvä oppilas, ja samalla tuntea se kehu olevansa luokan paras. Ensin se rakensi itsetuntoa monta kerrosta ylemmäs, sitten iski koko kerrostalon alas.

Yeah. I really do take that so personally.

PS. Vallulla on tosi söpö ääni  < 3

You can call me Sam

So I started a Blog. I'm not going to promise to anyone anything about it.
Toivottavasti pystyn pitämään sen hengissä. Suhteellisen kiinnostavana.
Never going to happen.

Kerron taustoja itsestäni. Vaikken tiedä varmasti mitä.

Olen tyttö joka syntyi Kajaanissa. Ehkäpä neljä-viisi ensimmäistä vuottani vietin Kuhmossa. Ylläolevasta kuvasta saatte tietää missä tämä mystinen Kuhmo sijaitsee. Oikeastaan se ei edes ole kovin tärkeää blogini kannalta tietää, missä se sijaitsee, sillä en asu siellä enään.
   Joten, noin viidenvuoden ikäisenä tytöntyllerönä muutti perheeni Viialaan. Taas syrjäkylään josta luultavasti harvat ihmiset tietävät.
 Kuitenkin, saatatte tietää ihmisiä jotka ovat Viialassa asuneet. Esimerkkinä Jarkko Ahola, bändin nimeltä Teräsbetoni solisti. Sitten tietysti on Miss Suomi vuodelta jota en muista, Satu Tuomisto. Toivon että tunnette edes nimeltä edes toisen mainitsemistani ihmisistä.

Joka tapauksessa, -olen erityisen taitava eksymään aiheesta, jonka voitte tulla huomaamaan tulevaisuudessa-,  aloitin siis kouluni aina eskarista asti Akaan Viialassa. En ole koskaan ollut suosittu. Olen siitä ylpeä, vaikka elämäni on ollut joskus vaikeaa kiusattuna olemiseni takia.
   Eskarissa minulla oli ihminen, jota luulin sellaiseksi mystiseksi parhaaksi ystäväksi. Ei se ollut niin. Ensimmäiselle luokalle tultaessa meidät oli erotettu, emmekä pitäneet yhteyttä. Mutta sain uuden ystävän. Olemme vielä seitsemännelläkin samalla luokalla. En ole varma pitäisikö minun olla tästä kiitollinen.


Noin kaksi vuotta sitten tulin eloon. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa. Olin aina ollut niin turta kaikesta kiusaamisesta. Harkinnut itsemurhaa tosissani.
  Mitä sitten tapahtui silloin?
 Let me tell you.

Kuten tavallisesti silloin kun olen totaalisen tylsistynyt, roikun facebokissa mitääntekemättömänä. Oli ryhmä -joka on edelleenkin, joskaan se ei ole niin aktiivinen enää-, johon olin littynyt jo kauan aikaa sitten. "20+", näytti facebook sen ryhmän viesteissä/kommenteissa/julkaisuissa olevan. Napsautin sitä siis.
   Eteeni avautui jotai niin erilaista kuin olisin osannut odottaa milloinkaan. Ihmiset jakoivat asioita elämästään, ilman minkäänlaista epäilystä ihmisistä joille niitä jakoivat. Eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan ''oikeassa elämässä''. Minua oli aina opastettu internetin käytön kanssa:
Älä puhu tuntemattomille
Älä laita omaa kuvaasi profiilikuvaksi
 ja niin monta muuta sääntöä.
  Kuuliaisena lapsena ensin näitä sääntöjä seurasinkin. Ensin pelkästään luin keskusteluja ja päivityksiä. Myöhemmin kuitenkin aloin osallistumaan. En ikinä ole sitä katunut.

Ensimmäiset ihmiset joiden kanssa jaoin keskustelun olivat ihmiset jotka käyttivät sivustolla Finfanfun.fi nimimerkkejä my96, sekä Miusamo. Nykyään henkilöt ovat molemmat vaihtaneet nimimerkkejään.
  En oikeastaan muista mistä keskustelu käytiin. Muistan ainoastaan harvoja keskusteluja. En niitäkään, ainoastaan niiden aiheet.

Olen oppinut tuolta ryhmältä, ja sen seuraaja-ryhmältä paljon erilaisia asioita. Paljon termejä joita käytetään linkittämälläni sivustolla. Olen tullut viisaammaksi myös monen muun asian saroilla heidän kauttaan, takiaan ja ennenkaikkea ansiostaan.Tullut mielestäni paremmaksi ihmiseksi. Äännekkäämmäksi. Sellaiseksi ihmisiseksi joka haluan olla, joka osaa ja uskaltaa olla mieltä ja sanoa sen.

Ensimmäisen Glee-aiheisen keskusteluni kävin erään Unrealistic:in kanssa, joka hänkin liikkuu nykyisin eri nimimerkillä. Luullakseni kysyin löytyisikö Finistä (tuttavallinen nimi aiemmin mainitulle foorumille) suositeltavia Glee-ficcejä. Kyseinen henkilö vastasi että häneltä löytyisi ainakin. En muista enää miten hän sen muotoili, mutta jotenkin ilmaisi omistavansa ficcejä jotka olivat hyvätasoisia.
   Kuitenkin, ehkäpä kommentin leikkimielisyyden takia suljin tämän suhteellisen nopeasti mielestäni pois. Muistan myös tuosta keskustelusta sen, että Unrea shippasi sellaista paritusta, jota en oikeastaan millään pystynyt silloin mieltämään shipattavaksi. Tämän mainitsin hieman epävarmasti, sillä en tahtonut loukata häntä, erittäin mukavalta ihmiseltä kuin vaikutti. Ja uskokaa, hän todella on. (Mainittakoon vielä että nykyisin shippaan myös kyseistä paritusta.)
   Myöhemmin kun todella eksyin hänen ficceihinsä, ajattelin kuinka ihminen voi olla näin loistava kirjoittaja. Kun sain selville, kuka ihminen oli, kun sain selville että sen ihmisen kanssa olin käynyt ensimmäisen Glee-keskusteluni, mykistyin. Tunsin itseni erittäin tyhmäksi ja hiukan ilkeäksikin kun en ollut häntä uskonut silloin heti.
  Arvostan tätä ihmistä suunnattomasti, enkä oikein pystynyt puhumaan hänelle tapauksen jälkeen kuten silloin joskus. Hän ei ollut enään suhteellisen normaali, kuten muut siinä ryhmässä, vain sellainen henkilö josta uskallan käyttää termiä 'yli-ihminen'. Voinette ehkä siitä päätellä kuinka paljon häntä arvostan.
  Alkaa kokoajan olla taas helpompaa puhua hänelle normaalisti. (Zach, jos ja luultavasti kun ehkä näet tämän, tahdon sinun tietävän että sinun kanssa on ihana keskustella < 3)

Anygays, luulen että tässä on toistaiseksi tarpeeksi, sillä olen kirjoittanut ihan liikaa tätä tekstiä. Kukaan ei tule selviytymään tämän lukemisesta hengissä.

Tahdon silti mainita vielä pari ihmistä, Zachyn lisäksi, jotka ovat todella tärkeitä minulle.
 Jonsku, tai Epik, miten haluatte kutsua, on todella tärkeä. Ja hänen kassaan on todella ihana keskustella. (Epik sä ihan totta olet niin paljon söpömpi kuin minä. Piste.) Puspus. < 3

Kaikki te hullut Koisot, joiden kanssa vietän paljon aikaa ja nauran itseni puolikuoliaaksi < 3. Olette mulle tärkeitä kaikki. < 3

Kaikki finiläiset joille olen jutellut facebookissa, kommenteilla tai chatissa. < 3

Sitten tulet sinä, Munpeng. Sinä tahdoit joskus lukea minun elämästäni. Joskus harvoin jos jaksat tulla ja stalkata, tulet ehkä kuulemaan siitä. Ennenkaikkea mitä minä tahdoin sanoa on, että olet tosi tärkeä ja söpö ja joo, olen varmaan selittänyt tuon kaiken tekstarein ja facebookin avulla. (and I know you will mock this blog, and I will can live with that.) Olet tärkeä < 3

Sinä rakas Ida, jonka kanssa puhutaan aina liian kauan puhelimessa ja sekoillaan vaikkei nähdä toisiamme. Sinä jonka kanssa puhumme kaikesta jännittävästä, aina kotoa karkaamisestä randomeihin. < 3


Ja sitten tottakai.
 You can call me Sam. It is short of Samantha. I would like to be Samantha, even thought I don't want to change my name into that. Not even in that fact I really don't like my name.

Yksi syy siihen, miksi aloitin tämän blogin on sen takia, että elän myös tällä hetkellä suhteellisen raskasta aikaa, vaikka koulussa kaikki sujuukin miltei kuin unelma. Ja saatan joskus tarvita paikan purkaa ajatuksiani sen takia.