Elämäni kiertokulku pelkistettynä sekä sekoilua koulussa

Elämäni, ilman yksityiskohta ja suuria muutoksia, menee suunnilleen näin parista kuukaudesta toisiin.

Istun nurkassani. Laulan korkealta, kovaa ja epävireisesti ja kirjoitan, näen unia. Oma pieni pallo, jonka sisällä olen. Sitten siirryn nurkasta hieman syvälle huoneeseen. Löydän piikin joka poksauttaa pallon. Tipun lattialle ja näen kaiken ilman vaaleanpunaista seinustaa. En pysty liikkumaan. Jonkin ajan kuluttua saan palloni takaisin ja vetäydyn nurkkaan märehtimään maailman menoja. Unohdan ne.
 Sama kuvio toistuu jatkuvasti.

Tämä piikki, johon törmään, on blogi/päivitys/julkaisu, mikä tahansa, joka usein kertoo mitä mieltä ihmiset ovat minunlaisistani. 'Minunlaiseni' tarkoittaa monia asioita, kun on kyse minusta. Se tarkoittaa homoseksuaalia, feministiä, Lourry-shipperiä, fanityttöä. Montaa asiaa noiden lisäksikin.

Olen rikkonainen lyhyen ajan, ja sen jälkeen työskentelen kahdesti kovemmin. Tätä ei kyllä näe miltei kukaan, sillä en ikinä saa luomuksiani valmiiksi. Jos saan, en julkaisu kuntoon.

And that's why.


Se siitä. En tahdo tästä angst-sävyistä päivitystä.

Ihminen jonka kanssa olen yleensä koulussa, joskaan en pidä hänestä, oli tänään pois koulusta. En vaivautunut tekstaamaan miksi. En vain ollut kiinnostunut.

Sen sijaan otin tilanteesta hyödyn irti, ja menin parin ihmisen luokse kysymään voisinko olla heidän kanssaan, kun Melissa ei ollut koulussa. Ihmisillä tarkoitan tyttöä, joka näyttää Doctor Who:n Roselta, Rosen ystävä Iida, sekä Karo, jonka on ollut rinnakkaisluokalla ala-asteelta saakka.

Ja kutsun Roselta näyttävää tyttöä Roseksi, koska en miltei koskaan kykene muistamaan hänen nimeään. Olkoonkin että muistan erittäin usein miltei keiden tahansa muiden ihmisten nimet.

Olin ehkä hieman ulkopuolinen, huolimatta siitä, etten yleensä ole heidän seurassaan, joka on ihme, sillä hestä kukaan ei seuraa samoja tv-ohjelmia, tai lue samoja kirjoja. Adam Lambert yhdistää meitä musiikin puolella. Rosen kanssa minulla on sitten yhteistä se, että kirjoitamme molemmat. Joskin Rose kirjoittaa lapsille suunnattua kirjoja mielikuvitus-ystävistä, ja minä, noh, vähän ehkä rajumpaa tekstiä.

Sain tietää asioita Rosesta ja Iidasta -,erityisesti Rosesta-, joita en vältämättä olisi välittänyt kuulla, mutta toisaalta jotka kiinnostavat minua.

Jokatapauksessa, en ollut pelkästään näiden kolmen kanssa, vaan välituntisin hengasin paljon Sallan, vuoden itseäni vanhemman tytön kanssa, joka on entisen luokkatoverinin sisko. Että sellaista. Näytin hänelle kännykästäni Harry Potter in 99 seconds-videon, joka on niin mahtava, että mielestäni jokaisen joka pitää Pottereista, pitäisi se nähdä. Lopuksi päädyin lähettämäänkin Sallalle kyseisen videon, joskin 'Twilight' -nimike bluetooth:ssa nirhaisi. Ja kyllä, olen lukenut kirjat, ja olen sitä mieltä, että ne ovat ihan mukavia, mutta toistamiseen niitä en lähtisi lukemaan.
   Ja ehkä se, etten pidä Twikuista niin paljoa, johtuu siitä että olen Potterhead.

Sain myös tietooni, että Salla katsoo DW:ta, joskin hän ei ollut kiinnostunut puhumaan kanssani kymppitohtorin parhaudesta. Ei voi mitään. Joku toinen päivä sitten.

Historian-tunnilla olin eksynyt jonnekin, eksynyt piirtämään, sillä sellaiset pienet asiat kuin:
Sä olet hyvä piirtään. Tosin et kasvoja.
pureutuu syvälle ihmiseen. Ainakin minuun. En viitsinyt kertoa Iidalle, että ne olivat vain töherryksiä, että osasin piirtää kasvoja suhteellisen hyvi jos jaksaisin. Olisi tuntunut itsekkäältä, vaikka luulinkin että olen päässyt irti siitä että jokin tuntuisi itsekkäältä.

Ja jos totta puhutaan Napoleonin valloittamat, ja valloittamattomat maat eivät ole minun juttuni.
 Historian opettajani tosin otti tämän raskaasti.
Olen parhaita luokallani, vaikka olenkin saanut vain yhden ainoan 'aktiivisen tuntityöskentelyn' Wilmaan historiantunnilta. Tämä saattaa tosin johtua siitä, että käsittelemme Ranskan suurta vallankumousta, ja tein siitä tutkielman kuudennella luokka-asteella. Nih.
Ilmari Korhonen, joka siis on opettajani, kysäisi yhtäkkiä mitä minä piirsin, ja koska miesopettaja, ei mitenkään hiljaisesti tai mukavanoloisesti. Käänsin paperin toisinpäin kun tyyppi nojautui uhkaavasti eteenpäin. Se tuli refleksistä. En edes piirtänyt mitään sopimatonta. Kai.

Korhonen selitti että jos luokan paras oppilas ei keskity niin opettaja tuntee olonsa tosi surkeaksi. Ja että jos minä en oppisi mitään niin miten kukaan muukaan voisi.

Miettikää miltä tuntui olla siinä, tuntea ettei ollut hyvä oppilas, ja samalla tuntea se kehu olevansa luokan paras. Ensin se rakensi itsetuntoa monta kerrosta ylemmäs, sitten iski koko kerrostalon alas.

Yeah. I really do take that so personally.

PS. Vallulla on tosi söpö ääni  < 3